Cold War on Puola vuonna 2018

Paweł Pawlikowski voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon elokuvallaan Ida (2013) vuonna 2015. Hänen uusin elokuvansa, kolme Oscar-ehdokkuutta kerännyt Cold War (Zimna wojna, 2018), on edellistä elokuvaa henkilökohtaisempi, monikerroksisempi ja yllättävän ajankohtainen.

*

Cold Warin päärooleissa ovat Joanna Kulig ja Tomasz Kot.

[dropcap]C[/dropcap]old War kertoo säveltäjä-muusikko Wiktor Warskin ja laulaja Zula Lichońin välisestä mahdottomasta rakkaudesta. Suhde alkaa 1940-luvun lopun Puolassa, kun Zula saapuu koelaulutilaisuuteen, jossa Wiktor kokoaa esiintyjiä tanssi- ja lauluryhmään.

Hyvin pian ryhmän kansanmusiikkipainotteinen ohjelmisto muuttuu kuitenkin sosialistisen realismin oppien mukaiseksi.

Ryhmän esiintymismatkalla Berliinissä Wiktor loikkaa länteen, mutta Zula ei lähde mukaan. Myöhemmin Zula hankkiutuu naimisiin päästäkseen pois Puolasta, Wiktorin luo Pariisiin. Pawlikowskin Pariisista on kuitenkin romantiikka kaukana. Puolalaiset kansanlaulut vaihtuvat jazziksi, ja aivan samoin kuin sosialistisen realismin yhteydessä, joutuvat Wiktor ja Zula täälläkin maksamaan sielua särkevän hinnan taiteensa harjoittamisesta.

Tarinan ja suhteen edetessä Zula jättää Wiktorin ja palaa Puolaan. Wiktor taas ei pysty elämään ilman Zulaa ja seuraa perässä. Loikkarina hän joutuu Puolassa vankileirille, mutta voiko sekään lopulta estää rakastavaisia saamasta toisensa?

Henkilökohtaista emigraatiota

Elokuvassa on varsin henkilökohtainen pohjavire: Pawlikowskin vanhemmat muuttivat Puolan kommunistisen kansantasavallan aikana pois Puolasta. Ohjaajan kertomuksen mukaan heidän suhteensa oli elokuvan päähenkilöiden tavoin varsin myrskyisä eroineen ja yhteenpalaamisineen. Pawlikowski onkin omistanut elokuvan vanhemmilleen ja antanut elokuvan pääparille vanhempiensa etunimet.

Pawlikowski muutti pois Puolasta äitinsä kanssa vuonna 1971 ja palasi maahan pysyvästi vasta Idan jälkeen. Pawlikowski on tallentanut Cold Wariin emigrantin kokemuksia: kaipuuta kotiin sekä voimattomuuden ja vierauden tunnetta uudessa kulttuurissa. Puolalaisten emigraatio on viimeisen 13 vuoden aikana kasvanut jatkuvasti. Tällä hetkellä noin 2,5 miljoonaa puolalaista asuu ulkomailla, joten mistään marginaalisesta ilmiöstä ei ole kyse.

Emigraatio on myös oleellinen osa elokuvan dramaturgista rakennetta. Wiktorin loikkaus länteen käynnistää toisen näytöksen, joka päättyy, kun Wiktor palaa Puolaan. Se, mikä alkoi Puolassa, täytyy myös Puolassa saattaa päätökseen.

Faktaa ja fiktiota

Rakkauden ja emigraation lisäksi Cold War on elokuva taiteesta. Pawlikowski aloitti elokuvauransa dokumentaristina ja siirtyi sen jälkeen fiktion pariin. Cold War näyttää tämän siirtymän selvästi. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Wiktor dokumentoi kansanlauluja toreilla ja tuvissa. Tämän jälkeen hän muokkaa niistä kulloisenkin vallan vaatimuksen mukaista fiktiota. Tässä kaikessa on niin henkilökohtainen maku, että se on kenties ollut myös Pawlikowskin oman taiteellisen uran kaari.

Elokuvan voi nähdä myös kertomuksena kauneuden ja aitouden etsimisestä. Niitä tuntuvat jahtaavan monella tasolla niin elokuvan päähenkilöt kuin ohjaaja itse. Wiktor ja Zula etsivät kauneutta ja aitoutta suhteestaan ja musiikistaan, ja Pawlikowski puolestaan elokuvallisesta ilmaisustaan. Aivan kuin Pawlikowski haluaisi sanoa teoksellaan, että siinä missä dokumentaarisuuden aitous menetetään, tulee fiktion kauneus tilalle.

Kaiken kaikkiaan Pawlikowski ottaa Cold Warin myötä askelen kohti itsenäisempää ilmaisua Idan puolalaisen koulukunnan (1955–1962) pastissimaisuudesta. Enää katsojalle ei tule niin usein mieleen Kazimierz Kutzin tai Andrzej Wajdan filmit, vaan myös Pawlikowskin oma ääni pääsee paikoittain esiin.

Kuten Ida, myös Cold War on osa historiallisten elokuvien jatkumoa, joka Puolassa on ollut voimissaan vuodesta 2009 asti. Puolan elokuvataiteen instituutti priorisoi rahoituksessaan edelleen Puolan lähihistoriasta kertovia elokuvia, joten siinä mielessä Cold War on varsin tyypillinen puolalainen nykyelokuva.

Poliittinen Cold War

Elokuvat eivät synny tyhjiössä, vaan jokaisen ajan poliittinen ilmapiiri lyö niihin armotta leimansa. Laki ja oikeus -puolue (PiS) voitti Puolan parlamenttivaalit syksyllä 2015. Siitä lähtien puolueen poliittinen linja on nostanut Puolan useaan otteeseen esille myös Suomen tiedotusvälineissä.

Pawlikowski on esittänyt haastatteluissaan avoimesti PiS:in vastaisia kommentteja ja kritisoinut muun muassa puolueen kansallismielistä kulttuuripolitiikkaa. Cold Warin käsikirjoituksen on yhdessä Pawlikowskin kanssa kirjoittanut Janusz Głowacki, joka muistetaan etenkin eräästä toisesta yhteistyöstään: hän nimittäin laati ohjaaja Marek Piwowskin kanssa käsikirjoituksen Puolan kansantasavallalle irvailevaan kulttiklassikkoon Risteily (Rejs, 1970).

Tätä taustaa vasten herää epäilys, ettei kaikki ehkä olekaan Cold Warissa aivan sitä, miltä ensin näyttää. Käsitellessään sosialistisen realismin mekanismeja elokuva piirtää lähestulkoon puolikavalasti yhdysmerkin stalinistisen ajan ja PiS:in hallinnon välille. Se vihjaa, että aina on olemassa valtaa pitävä taho, jonka agendan mukaan kulttuuria on luotava.

Vetävät näyttelijät ja puhutteleva sisältö ovat tehneet tästä mustavalkoisesta filmistä yleisömenestyksen. Puolassa Ida sai reilut 243 000 katsojaa, kun taas Cold War on kerännyt tähän mennessä jo noin 934 000 katsojaa.

Vuonna 2018 Puolassa vietettiin Puolan uudelleenitsenäistymisen 100-vuotisjuhlia. Mitenkään erityisen helpot sata vuotta ne eivät Puolalle ja puolalaisille olleet. Cold War muistuttaa tästä osaltaan ja tuo samalla näkyviin mielenkiintoisen kuvan Puolasta vuonna 2018.