Teppo Paulasto: Sain Arto Mellerin (1956- 2005) kootut runot 40- vuotislahjaksi: tunsin ennalta miehen tuotantoa heikosti, eikä mitään suurta tärähdystä tapahtunut kirjaa lukiessa. Romanttisen bardirunouden aika olisi kai ollut kauan aiemmin. Tai sitten runoja olisi pitänyt lukea kannabissätkä huulessa ja Jimi Hendrix taustalla ulvoen, että suurten sanojen ryöppyävä paljous olisi tuntunut välttämättömältä. Palasin lukemaan Melleriä, […]
Kategoria: Runous
Teemu Helle: Muovin kukkia on asetelma erilaisia muotoja, joiden pinnat ja kulmat kasvavat kaupungiksi. Tarinoita jotka vievät grillijonoista sateen juoksuhautoihin, vahtivat liikennevaloina ja kolisevat ohi raitiovaunuina. Kun kaikelta puuttuu suunta, on suuntana baari. Juho Niemisen Muovin kukkia -runoteoksen (Helsinki-kirjat, 2010) takakansiteksti on uskollinen sisällölle. Teoksen runot tunnustavat rakkauttaan Helsinkiin, ja kuten rakkaudessa usein, kulkija […]
Särön runoilloissa aktiivisesti esiintyneen Teppo Paulaston esikoisrunokokoelma Ajomies (ntamo) on ilmestynyt. ”Ihmisten puheen rytmiä tavoitteleva, matalaksi tuunattu ääni. Runominä toikkaroi kulisseista näyttämölle, vetää tai on vetävinään maton altaan, ikään kuin olisi tullut sinne vahingossa. Runoja niille, jotka runoutta lukevat, ja niillekin, jotka eivät lue. Kohtaamisia ja lähtöjä, poistettuja kohtauksia ja samaistumista suurmiehiin.” Lisätietoja […]
Veera Antsalo: The prose poem has an enormous potential to be suggestive in its own way. It can function as an unmetaphorical, hard, objective image. It’s a completely different way of proceeding, a pipeline into the way the brain works when one stops filtering things through consciousness. The prose poem doesn’t need a meaning, […]
Teemu Helle: Lyhyt ja oikeastaan yksinkertainen kysymys. Ja siihen voi vastata näinkin lyhyesti ja yksinkertaisesti: jo pelkästään siksi, että on olemassa sellainen runoteos kuin Pääskynen ja lepakko (Otava 2009), jonka on kirjoittanut Pauliina Haasjoki. Vielä tiivistetymmin: Runoutta kannattaa lukea, koska mainitsemastani teoksesta löytyy Äärimmäisyydet-niminen runosarja. Kolme runoa. Kolme huomiota niistä, yksi kustakin. 1. Pienin […]
Anne Mölsä: Testaa, mitkä ovat kirjallisen urasi kompastuskivet. 1. Millaista on runojesi kieli? A. Synkkää. Kyykäärmeet kietoutuvat jalkojeni ympärille, maa kuhisee epäpyhää elämää, kuolleiden äitien rinnoista heruu hapanta maitoa ja avaruudessa lentää verinen meteoriitti. B. Filosofista. Heideggerin poeettiset kirjain-asennot tartuttavat joksikin-tulemisen dialektiikkaa ja post-postmoderni nainen virtaa fenomenomaalisen sirpaloitumisen, ”olla”. C. Herkkää. Mitä muuta […]
Ulla Ora: Risto Ahdin syksyllä julkaistu RunoAapinen 3 (Sanasato) alkoi kuudennen lukukerran jälkeen muodostua omakohtaiseksi tarinaksi runon kirjoittamisesta, askelien etenemisestä omaan runon maailmaan. Älyn akatemian ja ideoiden valtakunta oikeusasteineen vaativat aistimaailman, tunteen ja älyn sekä vielä niiden yhdistämisen sanoiksi ottaen huomioon oikeusjärjestelmät. (Juuttuminen käräjäoikeuteen tai edes hovioikeuteen on vaarallista). Kultaiset leikkaukset ja sillat ymmärrän runouden […]
Mark Mallon: Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Se, että emme katso toisiamme silmiin. Se, juuri se aiheuttaa kipua. Entä miksi me runoilemme vihaisina? Valokuva on keksintö, silti se on tosiasia. ”Katso, tuossa olen minä: Talorivistö. Autio pysäköintipaikka. Hieman taaempana pensasaita. Aidan tuolla puolen sateen jälkeinen lätäkkö, laaja kuin lampi, mutta ei se siellä kauan viivy.”
Matti Itkonen: Vuoden 1929 Kotiliesi-lehdessä esitellään General Motorsin 6-sylinterinen Chevrolet, jonka hinta on vain 37 300 markkaa. Uutta ajokkia luonnehditaan ylistävin sanakääntein: Kuutonen… siksi että autolle asetetut vaatimukset nyt ovat kasvaneet siihen saakka. Emme tyydy vähempään kuin 6-sylinterisen moottorin pystyväisyyteen. […] Katsokaa sitä edestä – edessänne jäähdyttäjän rohkeat, korkeat muodot – tahi sivulta, jolloin tyypillinen, […]
Ulla Ora Helsingin taiteiden yönä kuuntelin kansallisteatterin näyttelijöiden tulkintoja suomalaisten nykyrunoilijoiden runoista. Joukossa oli parinkymmenen 2000-luvulla julkaisseiden runoilijoiden tekstejä. Päällimmäiseksi jäi mieleen Ismo Alangon runon virke: ”Tuulipuvun tuolla puolen jossakin on maa, jossa rakkaus roihuaa…”. Sieltähän se löytyy, kun ei takerru tuulipukuihin, ajattelin ja palasin kotiin kuolleiden suomalaislyyrikoiden teksteihin. Heti löytyy jotain sellaista, johon […]