Onko Särö turistinähtävyys?

Tänään kävi hassu tapaus, kun lämmitin itselleni soppaa Särön konttorilla. Kummallinen kapistus, joka normaalisti makaa mykkänä ja mustana pöydällä, alkoi soida. Hetken numeronäyttöä tuijotettuani rohkenin kuitenkin vastata. Soittaja puhui ulkomaalaisittain murtaen suomea ja kertoi olevansa turisti, joka on kavereineen tulossa Helsingistä Porvooseen. Hän halusi tietää, moneenko asti olemme auki. Seuraavaksi soittaja kysyi, että mikä tämä […]

Ruusuja, säröjä, verta

Kirjan ja ruusun päivänä Helsinkiä nuuhkiessani nenäni johdatti minut jälleen Akateemiseen kirjakauppaan, joka lienee maailman ainoita kasvittomia keitaita, ellei kyseisenä päivänä jaettuja ruusuja sitten lasketa kasveiksi. Mukavaa sinänsä, että kirjailijoita haastateltiin lavalla, mutta kun yritin ottaa torkut karttaosaston mustassa nojatuolissa, kaupan joka soppeen leviävä puhe alkoi tuntua ärsyttävältä hölötykseltä. Sofi Oksanen tunkeutui unen ja valveen […]

Riittää kun jokin liikahtaa

”Seitsemän veljestä on mielestäni Aleksis Kiven teoksista paras. Jo aloitus on vastaansanomaton: jämäkkä, ehdoton ja myös maalauksellinen, mutta silti teksti hengittää jo ensimmäisestä lauseesta. Puhumattakaan itse tarinasta, joka on syvällinen kuvaus suomalaisesta mielen ja luonteen laadusta. Kiven kieli on herkullista, ja se luo nopeasti vahvoja mielikuvia. Veljesten kehitystarina on samalla hyvää runoutta, joka soi. Voisin […]

Myrkkyä marginaalista eli oodi Särölle

Tunnustan heti: minut on hurmattu. Ja niin kuin saduissa, noissa itselleni rakkaissa mielikuvituksellisissa tarinoissa, sydämeni on vienyt pieni mutta sitäkin urhoollisempi yksilö. Puhun tietenkin Säröstä, porvoolaisesta pienlehdestä, jonka ensinumeron nähtyäni tiesin löytäneeni hengenheimolaisiani. Olen työskennellyt koko aikuisikäni freelance-toimittajana, ja valtaosan urastani olen tehnyt puhtaasti kaupallisella sektorilla, laajalevikkisiin aikakauslehtiin kirjoittaen. Median viihteellistymisestä on puhuttu paljon, mutta […]

Porvoon taidetehtaalta, päivää!

Tervetuloa säröläisten blogiin. Kuten huomaat, tie on ollut pitkä, jotta vihdoin uskallamme esittäytyä maailmalle omilla nimillämme. Piilottelu on johtunut luontaisesta sisäänpäinkääntyneisyydestä eikä suinkaan pelosta, ettei meillä olisi mitään sanottavaa. Vaikka myönnän, että paras tunne on juuri se, kun ei ole mitään sanottavaa, kun kokee, ettei ole mitään velkaa maailmalle ja ettei ole mitään vaatimuksia maailmaa […]