Teidemme motorisoidut kentaurit

Seikkailu, vaaran tunne, itsenäisyys, vapaus. Moottoripyöräilyssä houkuttavat edelleen samat piirteet kuin sata vuotta sitten. Pienoisessee on julkaistu ensi kerran Särön numerossa Ihminen ja kone (2014).

Useat keksijät Euroopassa ja Yhdysvalloissa tarttuivat 1800-luvun jälkipuoliskolla haasteeseen kehittää modernin ajan eetokseen sopiva, vauhdin ja individualismin yhdistävä kulkuväline. Varhaisimmista ”moottoripyörän” prototyypeistä kenties mielikuvituksellisin oli Cynophère. Nimensä mukaisesti (‘kyon’, kreik. koira) laitetta liikutti bensiini- tai höyryvoiman sijasta koirakäyttöinen juoksupyörämekanismi. Vaikka ranskalaisen M. Huretin keksinnölle myönnettiin patentti USA:ssa vuonna 1875, ja vaikka myös Ranskan eläintensuojeluyhdistys antoi sille hyväksyntänsä, ei Cynophère koskaan valloittanut maailmaa. Vasta, kun kahden renkaan päälle yhdistettiin bensakanisteri ja moottori, oli moderni matkalainen saanut helposti liikuteltavan yksilöllisen kulkuvälineensä. Moottoripyörästä tuli metafora modernin ajan ihanteille: vauhdille, vapaudelle ja itsenäisyydelle.

Moottoripyörien sarjatuotanto alkoi 1890-luvulla, ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä moottoripyörät olivat naisten kulkuväline siinä missä miestenkin: Englannissa herrasmiehet hurisuttelivat tweedeissään ja moottoripyöräilyn mainostettiin heleyttävän naisten kasvoja. Moottoripyörillä oli tärkeä osansa myös molemmissa maailmansodissa, niin kulkuvälineenä kuin propaganda-aseenakin. Mussolini kehotti joukkojaan liikkumaan moottoripyörällä aina kun mahdollista. Lehdistö näki fasistisen Italian ”motorisoitujen kentaurien maana”.

Ideologiset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat aina heijastuneet moottoripyöräilyyn sekä siihen liittyviin mielikuviin ja asenteisiin. Hyvinvointivaltioiden vaurastuminen sotien jälkeen kasvatti moottoripyöräilyn suosiota, kun vapaa-aika ja turistimatkailu lisääntyivät yli yhteiskuntaluokkarajojen. Moottoripyörä tarjosi yhä useammalle mahdollisuuden itsenäisyyteen, seikkailuun ja kontrolloidun vaaran tunteen saavuttamiseen muuten rutinoituneessa arjessa. Nykyajan tietokoneistuneessa maailmassa autotallissa tai tienvarrella nikkarointi palauttaa koneiden hallinnan takaisin ihmiselle. Yhä edelleen moottoripyöräilijä voi kokea koneen avulla voittavansa kehonsa liikkumiselle asettamat rajoitteet: ihmisestä tulee jälleen oman kohtalonsa herra.

Kuten Filippo Tommaso Marinetti (1876–1944) kirjoitti Futuristisessa manifestissaan, vauhti on modernin aikakauden hyve, joka tuo ihmisten ulottuville yhden jumalallisuuden muodoista: suoran viivan. Viime vuosisadan kuluessa teiden pinnat silenivät ja mahdollistivat yhä kitkattomamman ja nopeamman tavan liikkua. Pölystä, joka aikaisemmilla vuosisadoilla oli ollut köyhän matkalaisen tunnus, tuli jälleen kunnian, tallattujen – ja asfaltoitujen – polkujen ulkopuolella kulkevan seikkailijan merkki. Rutinoituneessa ja turvatussa arjessa ihmismielen tarve määrätä omasta kohtalostaan ei ole kadonnut: moottoripyörä toimii koneen, vauhdin ja vaaran aikakauden symbolina, mekaanisena ja kontrolloitavissa olevana ihmisruumiin jatkeena.

Mainosteollisuus, yksi modernin aikakauden mahtavimmista rahantekokoneistoista, vetoaa ihmisten perustarpeeseen tuntea jännitystä. Onnettomuusriskianalyytikko Ben Kelley toteaa artikkelissaan ”It Is Speed That Kills”, että myös autoteollisuus mainostaa ja myy jännitystä ja vauhtia. Paul Virilio on tullut samanlaisiin johtopäätöksiin dromologiassaan eli ”vauhdin tieteessään”. Virilion mukaan nykypäivänä ei kuitenkaan myydä ainoastaan vauhtia, vaan myös onnettomuuksien mukanaan tuomia yllätyksiä: ”Kulkuvälineen vauhti mahdollistaa sen, ettei ihmisen tarvitse ajatella tai tuntea mitään, tai välittää mistään.” Vauhti ja vaara myyvät.

Moottoripyörämatkailija kantaa vastuun liikkumismuodostaan itse, kun taas auto-, juna-, laiva- ja lentokonematkailu siirtävät vastuun mahdollisesta onnettomuudesta pois yksilöltä. Moottoripyöräilyä tutkineen filosofi James B. Gouldin mukaan kyseessä on antiikin ajoista lähtien ihmiselle tärkeä memento mori -mentaliteetti: kuoleman epäämättömyys on tunnustettava, jotta elämän voisi elää täytenä. Motoristin kypärä ja ihonmyötäiset asusteet ovat osa tätä kuolematietoisuutta: suojavarusteista huolehtiminen tarkoittaa kuoleman mahdollisuuden tunnustamista. Vaara, tai mahdollisen kuoleman läheisyys, vahvistaa tunnetta elämisen voimallisuudesta.

Kiitäessään maiseman halki pitkin suoraa viivaa kone ja sen käyttäjä uhmaavat yhdessä kuolemaa. Ad mortem festinamus.