Vuoden 2022 Tietopöllö-palkinto kirjailija Jukka Laajarinteelle

Humoristiset ja innostavat lasten tietokirjat tarjoavat lukuelämyksiä ja herättävät kiinnostusta tieteeseen. “Tiedeinstituution toimintaperiaatteista pitäisi kertoa jo alakoulussa”, Laajarinne kommentoi Särölle.

Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö myönnetään tänä vuonna lastenkirjailija Jukka Laajarinteelle. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa.

Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto voidaan myöntää myös erityisen ansiokkaalle ajankohtaiselle tieto- tai oppiteokselle tai tietoteossarjalle.

Espoolainen Jukka Laajarinne on monipuolinen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluvat niin lasten ja aikuisten tietokirjat kuin romaanit ja novellit. Tausta matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana näkyy vahvasti lasten ja nuorten tietokirjoissa.

Matematiikan maailmaan Laajarinne vie muun muassa teoksillaan Madonluvut (WSOY, 2003, kuvittanut Martti Ruokonen) ja Minä en laske kymmeneen (WSOY, 2006, kuvittanut Sami Saramäki). Mummon koneen (WSOY, 2005, kuvittanut Martti Ruokonen) rämäpäisestä fantasiasta edetään esimerkiksi luonnon muuttumiseen Multakutri ja suon salaisuus -teoksessa (WSOY, 2017, kuvittanut Elina Warsta). Laajarinne on kirjoittanut myös esimerkiksi lapsen oikeuksista.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Jukka Laajarinteen kirjoissa arkisissa asioissa on lumoa ja ihmeen tuntua. Laajarinteen kirjoja voi lukea pelkästään nauttien hyvästä tarinasta, mutta ne myös kehittävät kriittistä ajattelua ja herättävät kiinnostusta tieteeseen. Hänen luontokirjansa houkuttavat kysymään suuria kysymyksiä ja tutkimaan luontoa avoimin mielin. Kun esitystapa on humoristinen ja innostava, tuloksena on koko perheen yhteisiä keskustelevia lukuelämyksiä.

Jukka Laajarinteen teos Mahdottoman suuri puu (Gaudeamus, 2020, kuvittanut Mari Luoma) aloittaa luonnon ihmeellisyyttä käsittelevän sarjan. Seuraavassa osassa Kadonneen madon jäljillä (Gaudeamus, 2021, kuvittanut Mari Luoma) tutkitaan luonnon monimuotoisuutta. Mukana on tehtäviä ja tietoiskuja, joita humoristisen vauhdikas kuvitus kautta sarjan tukee. Sarjan kolmas osa, Mansikkamysteeri (Gaudeamus, 2022, kuvittanut Mari Luoma), käsittelee tieteellistä tutkimusta ja tiedon luotettavuutta. Sarja saa neljännen osan vuonna 2023. Kirjasarjaa on ideoitu yhdessä Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen asiantuntijoiden kanssa.

Palkinnon myönsivät 19.11.2022 Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtaja Timo Tossavainen ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Hannele Cantell. Tietopöllö-palkintoa on jaettu vuodesta 1999, ja se rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Laajarinne Särön kautta kansainvälisyyteen

Jukka Laajarinne on virkistänyt ja valistanut Särön lukijoita jo usean vuoden ajan esseillään ja kriitikeillään. Hänen Särössä julkaistua, toksoplasmoosia käsittelevää kirjoitustaan Tautinen mieli tautisessa ruumiissa käännetään parhaillaan latvialaisen kulttuurilehti Satorin lukijoille. Onnitellaakseen avustajaansa ja esittääkseen kolme kevyttä kysymystä palkinnon tiimoilta Särö otti yhteyttä Laajarinteeseen paria päivää ennen palkinnonjakoa. Särön toimitus tavoitti Laajarinteen tämän ollessa kotimatkalla tangotunnilta.

Särö: Filosofia ammentaa monista merkkijärjestelmistä, loogisista, matemaattisista ja kielellisistä. Oletko joskus törmännyt ajatukseen, intuitioon tai teoriaan, jonka kohdalla kaikki nämä tuntuvat epäonnistuneilta tai ainakin riittämättömiltä tavoittamaan asian ydintä?

Laajarinne: Kaunokirjallisuutta kirjoittaessani olen jatkuvasti sen kanssa tekemisissä, etteivät sanat koskaan aivan tavoita sitä, mitä haluaisin sanoa. Sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu. Yleensä kuvittelen, että saan asian ytimen kuitenkin ilmaistua, ja suuressa osassa inhimillistä ajattelua merkkijärjestelmät riittävät ihan hyvin. Vaikeuksia voisi tulla, jos yrittäisin selittää vaikkapa jonkin värin olemusta ihmiselle, jonka silmissä ei ole tappisoluja. Ja ymmärtääkseni myös zen-koanien synnyttämät oivallukset nousevat osin siitä, mitä merkkijärjestelmän pettäessä ilmenee.

Särö: Kaunokirjallisuudella on lupa toimia tieteen ja tieteellisten kysymysten prismana ilman velvollisuutta sitoutua tieteenteon konventioihin. Entä missä määrin tiede itse vetoaa järkiperäisen ajattelun rinnalla kauneuden tajuun? Mikä tekee esimerkiksi matematiikasta esteettistä?

Laajarinne: Estetiikan teoria ei ole ihan ydinosaamisaluettani. Luulen, että kauneudentaju on osittain evolutiivinen sopeuma, osittain jotakin opittua. Näemme kauniina esimerkiksi sellaiset elementit, jotka assosioituvat turvallisuudentunteeseen, lämpöön, ravintoon ja lisääntymiseen. Muistelisin esimerkiksi, että rauhalliset laidun- ja savannimaisemat esimerkiksi ovat hyvin suurten ihmisryhmien kauniina pitämiä. Hirmuisen suosittuja kuvataiteen aiheita ovat myös alastomat nuoret naiset, hedelmät, Jeesus-vauvaa imettävät Madonnat… Ja tietysti kulttuuriympäristö vaikuttaa siihen, mitä pidämme kauniina, kotoisana ja turvallisena. Tiede järjestelee ja selkeyttää maailmaa. Luulen, että ymmärrettävyys ja etenkin kuulas selkeys on yksi kauneuden keskeinen elementti. Kaunis teoria on kuin kaunis maisema: ei liian sotkuinen tai monimutkainen.

Särö: Ihmisen kiinnostus ja ymmärrys ovat toisinaan pahasti epätasapainossa: kiinnostus ulottuu kauas yli pisteen, jossa ymmärrys lakkaa. Millaisia lohdun sanoja tarjoaisit sille, joka tuntee jääneensä paitsi jostakin hienosta siksi, ettei ymmärrä vaikkapa matematiikkaa? Mikä tekisi tieteestä tai tiedeinstituutiosta helpommin lähestyttävän myös niille, jotka katselevat sitä ulkopuolelta?

Laajarinne: Elämä on muutenkin sellaista, että jäämme koko ajan paitsi kaikenlaisesta hienosta. On joka tapauksessa hieno lähtökohta, jos ihminen tajuaa, ettei tajua jotakin! ”Tunne itsesi” on edelleen tärkeä perusta hyvälle elämälle. Huonommin menee esimerkiksi, jos ”ottaa itse selvää” ja vakuuttuu täysin epätosista väittämistä sen vuoksi, ettei tunnista omia rajoituksiaan. Jokaisen ei tarvitse ymmärtää tai tietää kaikkea, eikä se ole mahdollistakaan. Ei myöskään ole pakko muodostaa mielipiteitä pelkästään sen vuoksi, ettei tarvitsisi tunnustaa ymmärtämättömyyttään.

Se, miten tieteestä kirjoitetaan ja puhutaan, on avainasemassa. Mielestäni jo alakoulusta alkaen pitäisi kertoa tiedeinstituution toimintaperiaatteista. En tiedä, mutta minulla on tunne, että ihmisten tiedekäsityksissä korostuvat yksittäiset paradigmoja ravistelleet sankarihahmot kuten Galileo Galilei ja Einstein. Ja tietenkin jännittävät uudet tutkimustulokset. Lehdissä kirjoitellaan vähemmän siitä, miten palaset sopivat yhteen muiden tutkimusten kanssa, millaiseen aiemmin tunnettuun tietoon ne perustuvat ja kuinka epävarmoja tulokset ovat.


Jukka Laajarinne (s. 1970) on espoolainen vapaa kirjailija, joka on työskennellyt myös matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana. Hänen lapsille suunnatut tietoteoksensa käsittelevät mm. matematiikkaa, tiedettä, tietoa ja luonnon monimuotoisuutta.