Tuukka Hämäläinen Musiikin kuuntelu on muuttunut. Parisataa vuotta sitten musiikki oli jotakin poikkeuksellista, jota koettiin esimerkiksi juhlissa tai konserteissa. Sittemmin tilanne on vähän muuttunut. Nykyään on hankala poistua asunnostaan kuulematta musiikkia jostakin tuutista. (Allekirjoittaneen tapauksessa se on kyllä hankalaa myös täällä asunnossa…) Toinen olennainen muutos musiikin kokemisessa koskee aktiivisuutta. Ammoisina aikoina istuttiin alas ja rauhoituttiin […]
Kategoria: Musiikki
Teppo Paulasto: Pääsiäisen aikaan on vaikeaa sivuuttaa kuolleista nousemista. Se, mikä sopi Jeesukselle, ei kuitenkaan aina ole kunniaksi muille. Näin tulikin rakennetuksi aasinsilta kristikunnan suurimmasta pyhästä southern rockin klassikkobändiin Lynyrd Skynyrdiin, joka kuoli ja haudattiin lento-onnettomuudessa v. 1977, mutta nousi 10 vuotta myöhemmin ylös, otti vuoteensa ja kävi rahastamaan. Tämän niminen yhtye konsertoi taas äskettäin […]
Tiina Raevaara: En ole muutamiin vuosiin kestänyt joululauluja. Miksi? Siksi etten ole kestänyt uskonnon (=kristinuskon) pakkosyöttöä. Omien lasten päiväkoti- ja esikoulu-urien seuraaminen on viimeistään paljastanut minulle, kuinka uskonnollisuutta todellakin väkisin ajetaan aivoihimme. Joulun aikaan asiassa harmittaa se, että joulun kulttuurihistoria on alkanut paljon aiemmin kuin joskus 2 000 vuotta sitten Lähi-idässä. ”Joulu” on sananakin pakanallista […]
Tuukka Hämäläinen: Vuosi sitten menin kihloihin. 21.12. on Talvipäivänseisaus, jonka niminen kappale löytyy CMX:n tuotannosta. Se muistuttaa myös miellyttävästi Rushin 2112 -abumin nimeä (ja nimikkobiisiä). Lisäksi se on vuoden synkin päivä. Näillä perustein valitsimme joskus viime vuonna kihlajaispäivämme. Vuoden synkin juhla puolestaan on kuitenkin joulu, ainakin Viikatteen mukaan. Kyseisellä määreellä varustetulta joululevyltä löytyy myös kappale […]
Odottamista ja odotuksia — Encyclopedia Idiotican toimittajan havaintoja kirjan valmistumisen ajoilta: Astuin messulavalle, missä oli täyttymys? Messuilta Musen keikalle. Rahahuolia. Pohdintoja suosion merkityksestä. ”En halua olla toimittaja!” Kun kirjoitan runoja, odotan, että voin lopettaa kirjoittamisen, ja kun en kirjoita, odotan, milloin pääsen taas aloittamaan. Tuukka Hämäläinen: Toimitin keväällä kirjan, jonka julkaisua odotin puolisen vuotta. Ei […]
Särö toivottaa hyvää juhannusta kaikille ihmisille, tällä kertaa poikkeuksellisesti myös heille, jotka eivät ole Särön tilaajia. Edellisinä vuosinahan rajoitimme toivotuksemme ainoastaan verkostomme jäsenille. Mutta ajat muuttuvat kovemmiksi ja kauniimmiksi: hyvää Juhannusta toivotetaan nykyään jo periaatteessa kenelle tahansa. Uutta on myös se, että toimituksemme pääsee tänä vuonna pienelle juhannuslomalle, nimittäin lampaita paimentamaan eräälle saarelle sisä-Savossa. Saari […]
Kaikki jotka ovat joskus asuneet Porvoossa tai jotka ovat joskus käyneet Helsingissä, ja jotka muistavat ”pääkaupunkiseudun parhaan baarin, Bar Maryn”, kuten Nyt-liitteessä joskus sanottiin, tietävät kyllä kuinka hurja juttu tämä on: Keskiviikkona 20.5.2009 klo 21 FAT BEAT SOUND SYSTEM. Måns Strömbergin bändi keikalla! Sisäänpääsy 5 euroa (jäsenet 3e). Omat juomat mukaan! Huom., tärkeää: ole paikalla […]
Särö-klubin Dada & Lorca -päivä Porvoossa lauantaina 21.2.2009. **********ALKUILTA ********** klo 17-19: Dada-elokuvaa & keskustelua à la J.K. Ihalainen & Sándor Vály (Vapaa pääsy, Porvoon kansalaisopisto) Luennoitsija runoilija J. K. Ihalainen, kommentaattori taiteilija Sándor Vály. Tzara – Schwitters – Ball (1916-1924). Dadan yli- ja alitajuntavalta arkena ja perjantaina. Läsnä myös George Antheilin ja Fernand Légerin […]
Dada-elokuvaa&keskustelua & dada-runoutta Porvoossa à la J.K. Ihalainen & Sándor Vály lauantaina 21.2. : kl0 17 (elokuvaa ja keskustelua, kirkkaissa merkeissä) klo 21.30 (runoutta ja musiikkia, hämyisissä merkeissä) Lisäksi Särön ekstra-spesiaalia. Varaa bussilippu Porvooseen & hotellihuone jo nyt! Lisätietoa myöhemmin Särön sähköpostilistalaisille, osoitteesta saroklubi(at)gmail.com tai täällä blogissa.
Hauskaa vapunkin jälkeistä elämää teille kaikille! Kirjoittaminen sujuu kangerrellen: ei löydy sanoja. Mutta jotain sentään löytyi: bändi nimeltä Portishead. Kaksi aiempaa albumia ovat hienoja ja uusin, Third, tosi kaunista; rujoa, uhkaavaa ja herkkää. Noin kuin oppisi kirjoittamaan! Ja Beth Gibbonsin ääni… Etsikää käsiinne, kuunnelkaa! JukkaK.