Visuaalinen runous – outolintu kirjallisuuden ja kuvataiteen välimaastossa

Suomalaisesta kokeellisesta runoudesta väitellyt kirjallisuudentutkija Miikka Laihinen esittelee taiteenlajia, joka monelle kirjallisen tai kuvallisen ilmaisun harrastajalle ja ammattilaisellekin on jäänyt vieraaksi. Mistä visuaalinen runous on peräisin, miten sitä pitäisi lukea ja mitä siitä voi saada irti?

Suufimystikon runous uhmaa painovoimaa ja aikaa

Kahdeksan vuosisataa sitten eläneen persialaisen Rumin runot koskettavat nykylukijoita yhä kautta maailman. Rumin elämään vaikutti syvästi vaeltava mystikko Shams, joka oli runoilijalle paitsi hengellinen kumppani, mahdollisesti myös rakastettu, kirjoittaa toimittaja ja kirjailija Jussi Hanhivaara esseessään.

Pintaraapaisuja sielun kammareissa

Jyri Vartiaisen kolmiosaisen, kaikkiaan lähes 600-sivuisen Kootut runot -teossarjan (ntamo, 2021–2024) perussävy tempoilee haudanvakavan apollonisen kontemplaation ja yllättävistä rinnastuksista kumpuavan viiston huumorin välillä, kirjoittaa Miikka Laihinen arviossaan.

Palkitut runoteokset kertovat omaäänisesti luonnosta

Tanssiva karhu- ja Kääntäjäkarhu-runopalkinnot jaettiin lokakuussa 2024 runoilija Veera Antsalolle ja suomentaja Tarja Härköselle. Antsalon Nimettömästä on raadin mukaan rönsyilevä mutta hallittu ekokriittinen teos ilman saarnaamista, Härkösen suomentama Välimeri puolestaan hienostunut, soljuva runomatka meren ulottuvuuksiin. (Teksti ja haastattelu: Manu Penttilä.)