Tue riippumatonta kulttuurijournalismia maksamalla verkkolehden vapaaehtoinen lukumaksu (2,50 euroa).
Suomessa on päätetty siirtyä tekoälyaikaan.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kertoi Helsingin Sanomille kesäkuussa 2026, että koko Suomen julkinen sektori muutetaan toimimaan tekoälypohjaisesti vuoteen 2031 mennessä. Majasen mukaan tuottavuus kasvaisi muutoksen seurauksena vähintään 20 prosenttia. Pääministeri Petteri Orpo tavoittelee EU:n tekoälyn gigatehdasta Suomeen. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi kansalaisten tekoälyosaamisen viitekehyksen toukokuussa 2026. Valtionhallinnossa on käynnissä yli 60 tekoälyhanketta tai kokeilua.
Puhe on kaikkialla samanlaista. Tehokkuus. Tuottavuus. Edelläkävijyys. Kilpailukyky.
Tämän tuottavuuspuheen taustalla on pitkä hallintoteoreettinen perinne. Suomen julkista hallintoa on uudistettu vuosikymmeniä niin sanotun New Public Managementin opein: julkista sektoria johdetaan kuin yritystä, ja tehokkuus, mitattavuus ja kilpailutus ovat keskeisiä arvoja. NPM:n mukaan kansalainen on asiakas, ja palvelu on tuote, jonka laatua arvioidaan ennen kaikkea sillä, paljonko se maksaa ja kuinka nopeasti se tuotetaan. Tekoälyn tulo julkiselle sektorille on tämän ajattelun tähänastinen huipennus: vihdoin on teknologia, joka lupaa tehdä saman työn vähemmällä ja mitattavasti. Harkinta, kohtaaminen ja luottamus jäävät tämän laskelman ulkopuolelle, koska niille ei ole lukua.
Mutta mitä tekoäly on?
Kun julkisessa keskustelussa puhutaan tekoälystä, tarkoitetaan useimmiten generatiivista tekoälyä: järjestelmiä kuten ChatGPT, Claude ja Gemini, jotka tuottavat tekstiä, kuvia tai koodia annetun pyynnön perusteella.
Tekoäly on järjestelmä, joka tunnistaa kaavoja suurista datamääristä ja tuottaa niiden pohjalta todennäköisimpiä vastauksia. Vastaus voi näyttää harkitulta olematta sitä, sillä järjestelmä ei erota oikeaa vastausta uskottavan kuuloisesta, eikä kanna vastuuta virheistään.
Esimakua on jo saatu. Kun menet verkkosivun asiakaspalveluun, vastassa on chattibotti ihmisen sijaan. Yksi tällainen botti pystyy käymään satoja keskusteluja samanaikaisesti, vuorokauden ympäri, ilman taukoja tai palkkaa. Koko tuottavuuslupaus rakentuu tälle: yksi järjestelmä tekee sen, minkä aiemmin teki kymmenien tai satojen ihmisten työpanos.
Generatiivinen tekoäly on vain yksi osa laajempaa kokonaisuutta. Tekoälyagentit toimivat itsenäisesti: selaavat verkkoa, täyttävät lomakkeita, hoitavat monivaiheisia tehtäviä ilman ihmisen ohjausta. Toiset järjestelmät on rakennettu puhtaasti datan analysointiin. Näitä voidaan ketjuttaa niin, että ne automatisoivat kokonaisia prosesseja ilman ihmisen väliintuloa missään vaiheessa. Hallituksen suunnitelmat vuoteen 2031 nojaavat teknologiaan, joka voi olla vuonna 2031 jotain täysin muuta kuin mitä se on tänään.
Juha Majasen HS:lle kuvailema visio on yhteinen tekoälyalusta, jonne kerätään koko julkisen sektorin tieto ja jossa pyörii kulloinkin markkinoiden paras tekoäly. Rakennustyömaalla sähköasentaja, putkimies, kirvesmies ja nosturinkuljettaja työskentelevät samanaikaisesti eri työkaluilla. Julkinen sektori toimii samalla periaatteella: keskusteleva järjestelmä, joka vastaa kansalaisen kysymykseen, ei ole sama asia kuin agentti, joka tekee itsenäisiä päätöksiä sosiaalietuuksista, eikä kumpikaan ole sama asia kuin järjestelmä, joka analysoi terveysdataa. Niillä on eri riskit, eri tarpeet ja eri perusteltavuusvaatimukset. Hallitus on tiivistänyt koko tämän ilmiön yhdeksi 20 prosentin luvuksi ja yhdeksi viiden vuoden aikatauluksi.
Valtiovarainministeriön johto ja kunta- ja alueministeri ovat tuoneet nämä visiot ja tavoitteet julkisuuteen. Kun he puhuvat tekoälystä kuin se olisi yksi yhtenäinen asia, herää kysymys, ymmärtävätkö he itse, mistä puhuvat.
Tekoälymalleja ei anneta ilmaiseksi. Niitä myydään lisensseinä, kuukausimaksuina tai käyttömäärien mukaan laskutettuina. Kun julkinen sektori rakentaa toimintansa jonkin amerikkalaisen yhtiön mallin varaan, se ei osta teknologiaa omakseen vaan vuokraa pääsyn siihen. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos, joka on itse ollut mukana valmistelemassa Suomen kansallisia tekoälyohjelmia, huomautti STT:lle, että parhaat mallit ovat yritysten kilpailuetuja ja liikesalaisuuksia, minkä vuoksi niitä ei yksinkertaisesti voida sijoittaa suomalaisten käsissä olevaan palveluun.
Tämä tarkoittaa polkuriippuvuutta eli tilannetta, jossa ensimmäinen valinta lukitsee myöhemmät vaihtoehdot, koska vaihtaminen tulee sitä vaikeammaksi, mitä pidemmälle on jo edetty. Kun järjestelmät, prosessit ja henkilöstön osaaminen on rakennettu yhden toimittajan varaan, vaihtaminen toiseen käy kalliiksi ja hitaaksi. Palvelun toimittaja tietää tämän. Kilpailutus seuraavalla kierroksella näyttää avoimelta, mutta ei välttämättä ole sitä.
Internetin aikana olemme tottuneet kiinteään hintaan: maksat liittymästä kuukausittain, mutta voit käyttää sitä rajattomasti. Tekoäly toimii toisin. Jokainen pyyntö, jokainen käsitelty asiakirja, jokainen chattibotin vastaus maksaa erikseen. Kustannukset skaalautuvat suoraan käytön mukaan. Kun julkinen sektori ottaa tekoälyn laajasti käyttöön, se ei osta kertaluonteista ratkaisua, vaan sitoutuu jatkuvaan, käyttövolyymin mukaan kasvavaan maksuun ulkomaiselle yhtiölle. Mitä enemmän kansalaisia palvellaan tekoälyllä, sitä suuremmaksi lasku kasvaa. Jos kustannuksia hillitään käyttämällä järjestelmiä säästeliäästi, vuokraukseen uponnut potentiaali valuu hukkaan. Julkinen sektori maksaa siis joka tapauksessa: joko kasvavina käyttömaksuina tai vajaakäyttöön jääneinä investointeina.
Suomi on jo tehnyt vastaavan valinnan toisaalla. Kun Suomi teki joulukuussa 2021 päätöksen ostaa F-35-hävittäjiä, kyse ei ollut kertaostoksesta vaan vuosikymmenien sitoumuksesta: koneiden huolto, varaosat, ohjelmistopäivitykset ja koulutus kytkeytyvät kaikki samaan amerikkalaiseen järjestelmään. Lentäjät on koulutettu tähän järjestelmään, huoltohenkilöstö tuntee nämä koneet, ja varaosaketju on rakennettu yhden valmistajan ympärille. Sitoumusta ei voi muuttaa seuraavana vuonna sillä perusteella, että jokin asia ei toimi odotetusti. Irtautuminen olisi käytännössä mahdotonta ilman, että koko puolustuskyky vaarantuisi vuosiksi eteenpäin.
Yksittäinen virkailija, joka käyttää tekoälyä apuna tekstin muotoiluun tai datan analysointiin omassa työssään, ei sido koko hallinnonalaa mihinkään. Hän voi vaihtaa työkalua vaikka huomenna. Mutta kun koko julkinen sektori rakennetaan yhden valmistajan tai yhden infrastruktuurikokonaisuuden varaan, kuten Majasen visioima yhteinen tekoälyalusta edellyttäisi, kyse on aivan toisesta mittakaavasta. Silloin puhutaan F-35-tyyppisestä sitoumuksesta, jossa kerran tehty valinta määrittää seuraavat vuosikymmenet.
Kun julkinen sektori käyttää tekoälyä, se syöttää järjestelmiin valtavia määriä tietoa kansalaisista, päätöksistä ja prosesseista. Datan omistajuus, säilytyspaikka ja käyttö mallien jatkokehittämiseen jäävät auki.
Kelalla, verottajalla, hyvinvointialueilla ja kunnilla on vuosikymmenten ajalta kerättyä tietoa kansalaisista: terveystietoja, tulotietoja, perhesuhteita, sosiaalietuuksien hakuhistoriaa. Tämä koskee jokaista suomalaista. Tieto on annettu aikanaan tiettyä tarkoitusta varten, usein ilman, että kukaan on osannut kuvitella, mihin sitä tulevaisuudessa käytettäisiin. Kun tekoälyjärjestelmä otetaan käyttöön, tämä vanha data voi päätyä syötteeksi järjestelmään, jonka toimintalogiikkaa ei kukaan ulkopuolinen pysty täysin tarkastamaan.
Tietosuojavaltuutettu Anu Talus, joka johtaa myös Euroopan tietosuojaneuvostoa, vahvistaa lähtökohdan tätä artikkelia varten antamassaan kirjallisessa vastauksessa: jos tekoälyn käyttö muuttaa henkilötietojen käsittelytarkoitusta, organisaation on huolehdittava siitä, että uudelle käsittelylle on lainmukainen oikeusperusta, ja ihmisille on kerrottava, mitä tietoja käsitellään ja mihin tarkoituksiin. Samalla Talus muistuttaa, että kun viranomainen käsittelee tietoja lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseksi, henkilöllä on vain rajatusti mahdollisuuksia vaikuttaa käsittelyyn.
Sovellettuna edellä mainittuihin suunnitelmiin periaate tarkoittaisi, että esimerkiksi sotilasavustusta tai kuntoutusrahaa varten aikanaan kerättyjä tietoja ei automaattisesti saisi käyttää tekoälyjärjestelmän syötteenä tai sen kehittämiseen. Käytännössä tieto käsittelytarkoituksen muutoksesta jää helposti tietosuojaselosteen pienen tekstin varaan, jota harva lukee. Jos siis haluat käyttää Kelan palveluita, sinulla ei ole todellista vaihtoehtoa kieltäytyä siitä, miten viranomainen järjestää tietojenkäsittelynsä. Mahdollisuus kieltäytyä on muodollinen, ei tosiasiallinen.
Tietosuojan valvonnassa on Taluksen mukaan aukko. ”On merkittävä puute, että seuraamuksia tietosuojan laiminlyönneistä ei voida julkisella sektorilla kohdistaa organisaatioon”, hän toteaa. Virkavastuun kautta seuraamusten kynnys on paljon korkeampi. Lakimuutos julkisen sektorin seuraamusmaksuista näyttää Taluksen arvion mukaan tällä hetkellä valitettavasti melko epätodennäköiseltä. Suomen historian laajinta tekoälyjärjestelmää rakentava julkinen sektori ei siis kanna virheistään samaa taloudellista vastuuta kuin yksityinen yritys kantaisi.
Datan sijaintiin liittyy riski, jota Suomessa harvoin mainitaan: Yhdysvaltain CLOUD Act. Se velvoittaa yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt luovuttamaan hallussaan olevan datan pyydettäessä maan viranomaisille. Velvoite koskee myös dataa, joka sijaitsee fyysisesti Euroopassa tai Suomessa olevissa palvelimissa. Palvelinsali Helsingissä ei riitä suojaksi, jos palvelun omistaa amerikkalainen yhtiö. Kaksi kolmasosaa suomalaisista julkisen sektorin palveluista toimii jo nyt yhdysvaltalaisten operaattorien pilvipalveluissa.
Tuoreet tapaukset osoittavat, mitä tarkoittaa, kun päätösvalta omasta datasta ja omista järjestelmistä on toisen maan lainsäädännön tai toisen yhtiön päätösten varassa.
Kesäkuussa 2025 suuren amerikkalaisen pilvipalveluntarjoajan lakiasiainjohtaja myönsi Ranskan senaatissa valaehtoisesti, ettei yhtiö voi taata ranskalaisten datan suojaa Yhdysvaltain viranomaispyynnöiltä. Ranskan julkishallinto siirtyi tämän jälkeen kotimaisiin viestintäratkaisuihin. Suomessa oikeusministeriö oli keväällä 2025 siirtämässä vaalitietojärjestelmää pilvipohjaiselle alustalle, mutta perui päätöksen kansainvälisen tilanteen muututtua. Riski tunnistettiin siis vasta poliittisen paineen alla, ei etukäteen.
Talus näkee saman kaavan laajemmin: tietoihin pääsyyn liittyvää riskiä ei hänen mukaansa aina huomioida riittävästi, ja palveluntarjoajan valinnassa on varmistettava, ettei tietojen hallintaa luovuteta tahattomasti muille.
Kesäkuussa 2026 Yhdysvaltain hallitus antoi tekoäly-yhtiö Anthropicille vientikontrollimääräyksen, joka esti ulkomaalaisia käyttämästä yhtiön uusimpia tekoälyjärjestelmiä, riippumatta siitä, asuivatko he Yhdysvalloissa vai sen ulkopuolella. Anthropic sulki järjestelmät kokonaan kaikilta käyttäjiltä maailmanlaajuisesti, koska se ei pystynyt teknisesti tunnistamaan käyttäjien kansalaisuutta. Määräys annettiin kello 17.21, ja mallit olivat poissa käytöstä muutamassa tunnissa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat sovelsi vientikontrollia suoraan tekoälyjärjestelmään eikä pelkästään laitteistoon tai siruihin. Parin viikon kuluttua hallinto perui päätöksen. Pääsy siis suljettiin tunneissa ja avattiin viikoissa, kummallakin kerralla vieraan valtion poliittisella päätöksellä. Pian samaa toistettiin: myös OpenAI rajasi Yhdysvaltain hallinnon pyynnöstä uusimpien malliensa julkaisun aluksi pienelle joukolle luotettuja kumppaneita. HS:n pääkirjoitus 12.7.2026 tiivisti asetelman: kehittynein tekoäly ostetaan yhdysvaltalaisilta yhtiöiltä, ja pahimmillaan pääsyä joudutaan anomaan vieraan valtion päättäjiltä.
Suomessa vastaavat siirrot ovat jo vireillä. Kela suunnittelee siirtävänsä sotilasavustusten, perhe-eläkkeiden ja kuntoutusrahojen käsittelyjärjestelmät yhdysvaltalaisen Salesforcen pilvipalveluun vuodesta 2027 alkaen, ja Verohallinto on siirtämässä verotietoja Microsoftin Azureen.
Kansalaisaloite nimeltä Digitaalinen itsenäisyys vaatii lakia, joka velvoittaisi julkisen hallinnon rakentamaan kriittiset järjestelmänsä, kuten vaalijärjestelmät ja sosiaaliturvatiedot, suomalaisten ja eurooppalaisten toimijoiden hallinnoimille palvelimille. Aloite oli heinäkuussa 2026 keräämässä viimeisiä allekirjoituksia kohti eduskuntakäsittelyyn vaadittavaa 50 000 nimen rajaa. Aloitteen perusteluissa lasketaan, että suomalainen julkinen sektori maksoi vuonna 2024 pelkästään Microsoftille lähes 1,2 miljardia euroa ohjelmistojen käyttöoikeuksista.
Edellä käsitelty CLOUD Act koskee sitä, kuka pääsee käsiksi dataan. Tietosuojan rinnalla on toinen, vielä perustavanlaatuisempi kysymys: saako tekoäly ylipäätään tehdä päätöksiä, esimerkiksi ratkaista etuushakemuksen, ja jos saa, millä ehdoilla.
Tekoälymalli ei kerro, miten se päätyi ratkaisuunsa. Se tuottaa vastauksen, mutta ei perustele sitä auki. Kun julkinen virkailija tekee päätöksen, hänellä on velvollisuus perustella se. Kun tekoäly tekee saman päätöksen, perusteluketju häviää järjestelmän sisään: tätä kutsutaan mustan laatikon ongelmaksi.
Helsingin yliopiston apulaisprofessorit Ida Koivisto ja Riikka Koulu kirjoittivat Lakimies-lehdessä jo vuonna 2020, että hallinnon digitalisaatio pakottaa arvioimaan uudelleen laillisuusperiaatteen, oikeusturvan, virkavastuun ja julkisuusperiaatteen. Harkintavalta on tarkoituksella jätetty virkamiehelle oikeudeksi päätyä erilaisiin lopputuloksiin, eikä se ole ongelma, josta tulisi päästä eroon.
Valtiovarainministeriössä ajatellaan toisin. Ministeriöiden generatiivisen tekoälyn yhteistyöryhmän pääsihteeri Aleksi Kopponen arvioi keväällä 2026, että digitaaliset järjestelmät ovat saavuttaneet kognition tason, jossa ”pystymme siirtämään harkintavaltaa tekoälyjärjestelmille”.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi vuonna 2019 Verohallinnon automatisoidun päätöksenteon lainvastaiseksi. Siitä käynnistyi lainvalmistelu, joka kesti yli kolme vuotta: hallintolain muutos tuli voimaan toukokuussa 2023, ja perustuslakivaliokunta moitti tiedonhallintalain säännöksiä silloinkin erittäin epäselviksi.
Voimaan tullut laki on tiukempi kuin Majasen visio antaa ymmärtää. Automaattista päätöksentekoa saa käyttää vain asioissa, joihin ei sisälly tapauskohtaista harkintaa, eli vain tilanteissa, joissa virkailijan ei tarvitse punnita erilaisia seikkoja keskenään, vaan vastaus seuraa suoraan säännöistä. Sosiaalietuuden epääminen hakemuksen myöhästymisen vuoksi on sääntöpohjainen päätös. Sen sijaan arvio siitä, onko perhe oikeasti vaikeassa tilanteessa ja tarvitseeko se poikkeuksellista tukea, on harkintaa, eikä sitä saa lain mukaan automatisoida. Oikaisuvaatimusta eli tilannetta, jossa kansalainen valittaa virheellisestä päätöksestä, ei myöskään lain mukaan saa ratkaista automaattisesti. Ihmisen on käsiteltävä valitus.
Suunta on silti kohti koneiden päätösvaltaa. Kela aikoo automatisoida 80 prosenttia tukipäätöksistä. Ensimmäisinä koneen päätettäviksi siirtyvät kuntoutusraha, perhe-eläke ja sotilasavustus, eli samat etuudet, jotka ovat matkalla amerikkalaiseen pilvipalveluun. Myöhemmin vuorossa ovat työttömyysturvan, asumistuen ja toimeentulotuen kaltaiset miljardiluokan etuudet.
Käytännössä automaatio on jo laajaa siellä, missä harkintaa ei juuri tarvita. Verohallinto tekee yli 90 prosenttia päätöksistään automaattisesti, noin 15 miljoonaa päätöstä vuodessa. Mutta nämä ovat rutiininomaisia veroselvityksiä, eivät sosiaalietuuksia tai terveydenhuoltoa koskevia päätöksiä, joissa harkinta on juuri se asia, jota ei voida koodata pois.
Turun yliopiston oikeustieteen tutkijatohtori Nea Lepinkäinen väitteli vuonna 2024 algoritmisista haitoista. Hän totesi, että vasta osa tekoälyn haittapotentiaalista on kyetty edes tunnistamaan. Hänen mukaansa tekoälyn epäsuorat, niin kutsutut seurannaishaitat voivat muuttaa yhteiskunnallista todellisuutta suuntaan, jossa ihmisten mahdollisuudet hyvään elämään heikkenevät, eikä EU:n tekoälyasetus tarjoa näihin ongelmiin riittäviä työkaluja. Lepinkäinen antaa myös konkreettisen esimerkin: jos työttömyyskorvausasioita käsitellään tekoälyllä, työtön voi saada virheellisen päätöksen, jonka taustalla olevaa logiikkaa kukaan ei pysty täysin avaamaan.
Alankomaissa veroviranomainen otti 2010-luvulla käyttöön algoritmin, joka tunnisti lastenhoitotukien hakijoista mahdollisia väärinkäyttäjiä. Niiden, jotka algoritmi merkitsi epäilyttäviksi, tuki lakkautettiin ilman ihmisen tekemää jälkitarkistusta. Kansalaiset eivät saaneet selville, miksi heidän tukensa oli lakkautettu, eivätkä siten voineet puolustaa oikeuksiaan. Skandaali kosketti noin 26 000 perhettä, joita vaadittiin maksamaan takaisin jopa kymmenientuhansien eurojen summia. Vuonna 2021 koko Alankomaiden hallitus erosi skandaalin seurauksena. Tampereen yliopiston tutkija Jaana Parviainen huomautti jo vuonna 2022, ettei suomalainen media ollut käsitellyt tapausta eikä sen taustalla vaikuttavia syitä juuri lainkaan, vaikka kyseessä on yksi Euroopan vakavimmista dokumentoiduista algoritmisen päätöksenteon epäonnistumisista julkisella sektorilla.
Kuka vastaa virheestä? Kenen puoleen käännytään?
EU:n tekoälyasetus vahvistaa saman periaatteen unionin tasolla: korkean riskin päätöksissä, kuten terveydenhuollossa, sosiaalituessa ja rekrytoinnissa, ihmisen on tehtävä lopullinen päätös. Hallitus aikoo silti muuttaa julkisen sektorin tekoälypohjaiseksi vuoteen 2031 mennessä. Jos tehokkuushyöty syntyy juuri siitä, että ihminen poistetaan päätösketjusta, ja laki edellyttää että ihminen pysyy siinä, kumpi väistyy? Jännitettä ei käsitellä virallisissa asiakirjoissa, mutta suunta on kirjattu: talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi kesäkuussa 2026 päättävänsä jatkossa ”tekoälyn käytön esteiden purkamiseksi tarvittavat lainsäädäntömuutokset”. Kansalaista suojaava sääntely on virallisessa kielessä este, joka puretaan.
Useimmat ihmiset haluaisivat kuitenkin edelleen puhua ihmiselle.
Kun soitat terveyskeskukseen, Kelaan tai sosiaalitoimistoon, sinulla on usein käsissäsi jokin asia, joka ei mahdu lomakkeeseen. Tilanne on epäselvä, taustat ovat monimutkaiset, etkä itsekään tiedä tarkalleen, mitä pitäisi kysyä. Ihminen langan toisessa päässä osaa kuunnella, tunnistaa tilanteen ja ohjata sinut eteenpäin. Tämä on kohtaaminen, ei pelkkää tiedonvälitystä.
Kohtaaminen on ensimmäinen asia, joka katoaa, kun tekoäly optimoi prosessia.
Tilanne koskettaa ihmisiä eri tavoin. Ihmisellä, jolla on varaa, osaamista ja vaihtoehtoja, on mahdollisuus hakeutua palveluihin, joissa toinen ihminen on vielä läsnä. Se, jolta vaihtoehdot puuttuvat, jää sen palvelun varaan, joka hänelle annetaan. Julkisten palvelujen tekoälyistäminen kohdistuu voimakkaimmin niihin, joiden asiat ovat monimutkaisimpia ja elämäntilanteet haavoittuvaisimpia.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas huomauttaa Helsingin Sanomien haastattelussa 26.6.2026, että kunnissa ja hyvinvointialueilla karkeasti neljä viidestä työskentelee ihmistyössä, hoivan ja koulutuksen parissa. ”Miten tekoäly korvaisi päiväkodissa turvallisen sylin tai hoitaisi potilaan leikkauksen?” hän kysyy.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Majanen sanoi Helsingin Sanomille, ettei Suomella ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa tekoäly käyttöön mahdollisimman laajasti ja nopeasti. Perustelua hän ei antanut. Tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos piti väitettä kummallisena: poliitikoilta hän on tottunut kuulemaan, ettei vaihtoehtoja ole, mutta virkahenkilön suusta se on harvinaisempaa. Aina on vaihtoehtoja, Roos huomautti, ja niistä pitää voida keskustella.
Kun HS kysyi, mihin 20 prosentin tavoite pohjautuu, vastaukset jäivät epävarmoiksi. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen, joka johtaa tekoälyn lisäämistä julkisella sektorilla, kuvaili Konnevedellä automatisoitua tieavustusten käsittelyä ja Länsi-Uudenmaan sairaalan potilastietojärjestelmää: ”tämä on se momentum toimia”, hän sanoi, ja ”kaikki kivet pitää kääntää”.
Ministeriön ICT-johtaja Jarkko Levasma oli suorasanaisempi ja myönsi, ettei varsinaista laskelmaa ole. 20 prosentin luku on niin sanottu ”kaikki onnistuu täydellisesti” -skenaario, jonka toteutumisen varaan ei voi laskea. Silti tavoite pysyy. Levasma selitti HS Visiolle, miksi: ”Eipä meillä oikein ole muitakaan vaihtoehtoja. Epävarmuudesta huolimatta tämä on kortti, joka kannattaa kääntää ja tosissaan yrittää. Koska on sitten pelottavaa, että jos tämä ei onnistu, niin mitä sitten tehdään?”
Sama epävarmuus näkyy pääministeripuolue kokoomuksen omassa tekoälyraportissa kesäkuulta 2026. Raportti myöntää suoraan, että noin 95 prosenttia yritysten tekoälypiloteista ei tuota mitattavaa tulosvaikutusta, eivätkä MIT, McKinsey tai Goldman Sachs ole löytäneet merkitsevää yhteyttä tuottavuuden ja tekoälyn välillä koko talouden tasolla. Raportin omat luvut vaihtelevat 10 ja 15 prosentin välillä, eikä niitäkään ole sidottu laskelmaan. Samassa raportissa käy ilmi, miten vähän Suomi on tähän mennessä panostanut lupauksiinsa nähden: korvamerkitty tekoälypanostus asukasta kohden on Virossa noin 20 euroa, Tanskassa 4,3, Ruotsissa 4,0, Norjassa 3,0 ja Suomessa 0,9 euroa.
Suurin ongelma on se, mitä tavoitteiden takaa puuttuu. Majasen visio on yhteinen alusta ja paras mahdollinen malli, mutta se ei kerro, missä ja millä datalla nuo agentit ja apurit koulutetaan, kuka ne rakentaa tai kenen omistamalle alustalle ne sijoitetaan. Jos infrastruktuuri on amerikkalainen pilvipalvelu ja malli on amerikkalainen liikesalaisuus, missä mielessä kokonaisuudesta syntyy suomalainen järjestelmä? Valtiovarainministeriön oma arvio tunnustaa, ettei strategista otetta useimmissa organisaatioissa ole, ja että tekoälyn hyödyntäminen on tällä hetkellä hajanaista.
Ajatus siitä, että valtava ja monimutkainen sote-sektori saataisiin siivottua ja siirrettyä yhtenäisen tekoälyalustan päälle vuoteen 2031 mennessä, on ”silkkaa fantasiaa”, sanoo Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen AI-projektipäällikkö Jarmo Pulkkinen Helsingin Sanomien haastattelussa 1.7.2026. Pulkkinen tutkii kuntien ja hyvinvointialueiden digitalisaatiota ja rakentaa tekoälyä arjessa. ”Kun olen nähnyt arjen kunnissa, niin ongelmat ovat systeemisiä jo tietojärjestelmien ja datan suhteen. Yksi kielimalli ei niitä haasteita ratkaise.” Pulkkisen mukaan datan siivoaminen ja tekoälyn rakentaminen vaatisivat puolen miljardin euron kansallisen jätti-investoinnin, jotta asiat oikeasti etenisivät. Toistaiseksi hallitus on varannut ohjelmaan kymmenen miljoonaa euroa.
Suomi on sopinut tasapainottavansa julkista taloutta ensi vaalikaudella 8–11 miljardia euroa, mikä tarkoittaa todennäköisesti henkilöstövähennyksiä julkisella sektorilla. Majanen itse nimesi syyn HS:n haastattelussa: julkinen sektori voi korvata tekoälyllä kallista ihmistyövoimaa. Lähes joka kolmas julkisen alan työntekijä siirtyy eläkkeelle vuoteen 2034 mennessä, eikä tilalle tarvitse tekoälyn ansiosta palkata vastaavaa määrää uusia. Levasma sanoi MTV:lle saman vielä suoremmin: julkisessa hallinnossa on eläköitymässä samat 20 prosenttia, jota tehostamisessa tavoitellaan. Tavoiteluku ja poistuma ovat sama luku.
Säästölaskelmassa ei ole myöskään huomioitu, etteivät palkat katoa tyhjyyteen vaan kulutukseen. Kun viidennes julkisen sektorin palkansaajista poistuu työelämästä eikä tilalle palkata uusia, heidän ostovoimansa poistuu kaupoista, palveluista ja kotimaisilta yrityksiltä, ja se näkyy ennen pitkää myös verotuloissa. Osa säästöstä palaa menoiksi toisaalla, työttömyysturvana ja viimesijaisena toimeentulotukena. Valtio säästää palkkamomentilla, mutta kaventaa samalla sitä taloutta, jota se verottaa.
Maaliskuussa 2026 nuorten työttömyysaste oli 22 prosenttia. Etlan tutkimus tammikuulta 2026 osoittaa, ettei tekoäly toistaiseksi näy nuorten työllisyystilastoissa Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen kuitenkin varoitti Valtioneuvoston kolumnissaan, että suomalaiset voivat kärsiä edelläkävijyydestään, kun harjoitteluun soveltuvat työt on jo automatisoitu, ja että nuorten kokemukset toimivat varhaisena varoitusmerkkinä tulevista muutoksista.
Samalla kaudella hallitus lakkautti aikuiskoulutustuen. Kun Ikoselta kysyttiin, pitäisikö jokin vastaava kouluttautumista tukeva etuus palauttaa tueksi tekoälyn muuttamaan työelämään, hän ei vastannut suoraan.
Rakenne on rakennettu ennen kuin siitä on päätetty. Viiden vuoden aikana on käynnistetty Tekoäly 4.0 -ohjelma, valtioneuvoston koordinaatiohanke ja kansallisen tekoälyneuvonantajan virka gigatehdas-hakemuksen ja kymmenien kokeilujen rinnalle. Kansalaisten tekoälyosaamisen viitekehys opettaa arvioimaan tekoälypalveluiden luotettavuutta, ei päättämään, otetaanko niitä käyttöön. Kesäkuussa 2026 talouspoliittinen ministerivaliokunta virallisti kokonaisuuden: se ohjaa jatkossa tekoälymuutosta ja linjaa tuottavuus- ja säästötavoitteet sekä kansallisen tekoälyalustan rakentamisen. Eduskunta ei ole käsitellyt kokonaisuutta.
Tämä jännite – se, että laki edellyttää ihmistä juuri niissä päätöksissä, joita tekoälyn on määrä tehostaa – jää virallisessa puheessa mainitsematta. Kun työelämätutkija Hertta Vuorenmaalta kysyttiin Demokraatin haastattelussa, minkälaista tulevaisuutta Suomeen tällä tavoin rakennetaan, hän sanoi asian suoraan: ”Ei rakenneta, vaan annetaan sen tapahtua.” Vuorenmaan mukaan asiantuntijoiden mielipiteiden ohittaminen ei ole tyhmyyttä tai tietämättömyyttä, vaan poliittinen valinta.
Asiantuntijoiden ohittaminen on osa laajempaa, rakenteellista demokratiavajetta: päätökset on tehty ennen kuin niistä on äänestetty, ja vaihtoehdoista ei keskustella, koska on päätetty ettei niitä ole.
Suomen perustuslain toinen pykälä sanoo, että valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Sama pykälä jatkaa, että kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Kansanvallan ydin on siis kaksitasoinen: ihmiset päättävät yhteisistä asioista eduskunnan kautta, ja yksilöllä on oikeus vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Tekoälyn kohdalla jälkimmäinen on tähän asti tarkoittanut henkilökohtaista valintaa: kukin voi käyttää tekoälyä työssään tai arjessaan, tai voi olla käyttämättä. Valinta on ollut ihmisen oma.
Kun koko julkinen sektori rakennetaan tekoälypohjaiseksi, yksilöllä ei ole enää mistä valita. Kansalainen ei enää voi valita, asioiko ihmisen vai tekoälyn kanssa Kelassa, terveyskeskuksessa tai virastossa. Päätös on tehty hänen puolestaan, eikä sitä ole tehnyt eduskunta avoimessa käsittelyssä, vaan ministeriön johto haastattelulausunnoin, hallinnollisin hankkein ja ministerivaliokunnan linjauksin.
Majasen haastattelussa oli hetki, joka meni ohi liian nopeasti. Hän sanoi suoraan, että tekoäly korvaa ihmisiä, ja hän myönsi, ettei tiedä, mitä uusia töitä tilalle tulee. Hän sanoi olevansa toiveikas.
Toiveikkuus ei riitä talouspolitiikaksi. Maaliskuussa 2026 työttöminä oli 315 000 ihmistä. Nuorten harjoittelupaikkoja automatisoidaan ennen kuin he ehtivät niissä oppia. Joku soittaa virastoon jonkin asian kanssa, joka ei mahdu lomakkeeseen, ja kuulee auttavan virkailijan äänen sijasta nauhoitteen.
Kysymys, joka puuttuu kaikesta virallisesta materiaalista, on yksinkertainen: haluammeko tätä? Kysymys ei ole siitä, haluammeko tekoälyä ylipäätään, vaan siitä, haluammeko tämän vauhdin, tämän omistajuuden, nämä ehdot, tämän hinnan, tämän demokratiavajeen. Suomi on kansanvalta. Se tarkoittaa, että tämän kaltaiset päätökset kuuluvat avoimeen keskusteluun ja äänestykseen, eivät pelkästään ministeriön johdon visioihin.
New Public Managementin lupaus on ollut vuosikymmeniä sama: tehokkuus tuo hyvinvointia, ja mitä paremmin jotain voi mitata, sitä paremmin sitä voi johtaa. Tekoäly on tämän lupauksen tehokkain tähänastinen muoto. Mutta kohtaaminen, harkinta ja luottamus katoavat, koska niille ei ole lukua. Niiden puolustamiseen ei riitä toiveikkuus. Siihen tarvitaan politiikkaa: avointa keskustelua, laskelmia, jotka kestävät päivänvalon, ja päätöksiä, jotka tehdään eduskunnassa eikä mediassa. Haluammeko tätä? Sitä ei ole vielä kysytty.
Aleksi Salonen on vapaa toimittaja ja yhteiskunta-analyytikko, joka kirjoittaa oikeusvaltiosta ja julkisesta taloudesta. Hän on myös Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.
Piditkö artikkelista? Maksa halutessasi vapaaehtoinen lukumaksu (2,50) täällä.