Veera Antsalo: Ennenkuin ehdin päättää mistä kirjoittaisin, muusani päätti puolestani. ”Voisit haukkua vähän kissoja”, se ehdotti kiepistään, joka sijaitsee pöydän alla. Tai siis määräsi – tässä vaiheessa on varmaan hyvä kertoa, että muusani on koira, Canis lupus familiaris, ja se osaa naamioida despoottiset pyrkimyksensä ehdotuksiksi. Kyllä, se oli kuullut, että Särön blogissa joku ”kirjailija” oli […]
Tiina Lehikoinen: Alkujaan blogitekstini piti käsitellä Itämeren tilaa, mutta viime päivinä tehtyjen päätösten jälkeen päädyin kirjoittamaan Suomen suhteesta rannikkonaapureihimme: Vuosi 2009 oli suomalaisuuden kannalta skitsofreenista aikaa. Keväällä juhlimme maamme “200-vuotissyntymäpäivää”, koska Suomi liitettiin Venäjän autonomiseksi suurruhtinaskunnaksi Porvoon valtiopäivillä 28.3.1809, ja kun vuosi ehti syksyyn kippisteltiin talvisodan syttymisen 70-vuotisjuhlan kunniaksi. Ensin siis hurrattiin Suomen liittämistä Venäjään, […]
Seija Kerttula: Tietokirjallisen kirjoitusryhmäni perustaja, dynaaminen amerikkalainen professori Alana pitää kolmen tunnin workshopin julkaisemisesta. Paikalla on kymmenisen vakiojäsentä. Alana piirtää viivan fläppitaulun paperiin. Alkupäässä on aloitteleva kirjoittaja, 0. Loppupäässä kirjailija, jolta julkaistaan kaikki, 10. Alana pyytää esimerkkiä. Dan Brown, joku sanoo. Normaalisti viivalla edetään hitaasti, blogista tai lehtijutuista aloittaen ja vähitellen siirtyen eteenpäin kohti kirjan […]
Anne Leinonen: Kävin hakemassa maanantaina Suomen Nuoriso-opiston resepsuunista ison matkalaukun. Se on lehmäkuvioinen, mustavalkea, perästävedettävä pyörällinen ja kova matkalaukku, joka tiukattu kiinni valkoisella pakettinarulla. Jotakin haluaa tulla ulos ja haluaa sitä perin kovasti. Painaakin mokoma enemmän kuin mitä olisi viitsinyt kantaa. Pöllyävässä lumihangessa ei pyöristä paljon ollut apua. Nyt laukku odottaa lattialla kyljellään. Sen uumenissa […]
Särön hallituksen nimetön jäsen, Markin blogisijainen: Synkän, pimeän, ahdistavan ja sanoinko jo pimeän syksyn jälkeen koetti helmikuu, ja sitten Valtio ilmoitti Särölle, että se työntää siihen neljä tonnia! Eikä mikä tahansa Valtion tyrkkyosasto, vaan valtion kirjallisuustoimikunta! Joten te avustajat, jotka vielä jokin aika sitten luulitte, että teille maksetaan avustajanpalkkiot: nyt ne todellakin maksetaan! Ja ehkä […]
Risto Niemi-Pynttäri: Kirjoittaja, joka luulee novelliaan valmiiksi, yllättyy usein, kun tekstiä aletaan toimittaa julkaistavaksi. Sieltä löytyykin arkoja paikkoja. Sama kuin kävisi hieronnassa, kivistää ja paikat tuntuvat hajoavan, mutta loppujen lopuksi olo on entistä parempi. Rihmastossa, tuolla kirjoittajien verkkosivustossa, muutama teksti valitaan ajoittain toimitettavaksi ja julkaistavaksi. Ja kirjoittajilla itsellään on varmaan hämmentynyt olo, koska toimittajat ovat […]
Maija Väisänen: Sota on ohi. Kokonniemen tulet ovat sammuneet. Kylminä öinä Talvisodan haamut vaeltavat taistelutantereilla. Kaukainen kumu kuuluu vielä hetken, ennenkuin katoaa meren jäälle. Monta ihmistä, monta sydäntä. Monta ystävyyttä. Talvisota jätti jälkensä meihin kaikkiin. Tänään on viimeinen Talvisotatapaaminen, päätösjuhla. Haikea on juhlakansa. Haikea on myös blogikirjoittaja. Taas on yksi vuosi takana elämää. Yksi vuosi […]
Eija Mäkinen: Palasin eilen kahden päivän työkeikalta Kuopiosta. Miten kaunis kaupunki olikaan lumiviitassaan. Etelärannikolta matkanneena hämmästelin myös hyvin aurattuja katuja ja jalkakäytäviä. Päivien teemana oli verkkokirjoittaminen, ja esittelin yhtenä esimerkkinä Runotorstain. Siitä haluan muistuttaa myös säröläisiä ja Särön lukijoita. Runotorstain väki on palannut kotipesään kahdeksan viikon lomaltaan, ja tällä viikolla on luettavissa edellisen haasteen tuloksia.
särötiedote: Hei, juuri sinä siinä! Tiesitkö, että Särö etsii pikaisesti kulttuuri- ja kirjallisuushenkistä ihmistä, joka voisi tukityöllistämis- tai vastaavin toimenpitein työskennellä tai harjoitella työskentelyä sihteerinä ja jopa ilmoitusmyyjänä? Niin juuri. Tarvitsemme henkilöä hoitamaan juoksevia ja seisovia asioita, ja myyntiä. Tarjoamme: näköalan Vanhan Porvoon ylle, akvaariossa elävien kalojen suloista seuraa, ja lystikkäitä ihmismäisiä työkavereita. Toimistomme alakerrassa […]
Mark Mallon: Välillä tapahtuu outoja asioita. Eräänä iltapäivänä pari viikkoa sitten mietin, miten runous vaikuttaa mihinkin, tai vaikuttaako juuri mihinkään. Torkahdin hetkeksi, ja kun heräsin, olin varma vastauksesta: runous on salakieltä joka vaikuttaa alitajunnan kautta ajatuksiimme ja toimintaamme, huomattavasti laajempaan ihmisryhmään kuin ensin luulisi. Mutta suurin osa lukijoista ottaa runot muiden ihmisten käyttäytymisen ja puheen […]