Atomien luonne paljastaa homeopatian lumeen, mutta alitajunnan arvoitus on ratkaistu. Lääketehtaan sameasilmäinen rouva kopeloi virkansa puolesta.

Mark Mallon: Keskiviikkoisella vierailullani Berliinin Suomi-instituutissa tulin lukeneeksi  tiistain Helsingin Sanomia. Lehden tiedeosasto jaksaa usein yllättää, usein asiallisuudellaan, toisinaan hauskuudellaan. Raportti leikinomaisesti tehdystä itsemurhayrityksestä, joss koehenkilöt nauttivat yliannostuksen homeopaattisia lääkkeitä, oli sekä asiallinen että hauska, juuri sellaiseksi kuin se oli tarkoitetu. Tässä vaiheessa minun on rehellisyyden nimessä myönnettävä, että olen takavuosina pariinkin sairauteeni, fyysiseen ja […]

Porvoo on Kotkankadun lahja — runoreissuun vapaasti hengittäen

Mark Mallon: Kotkan bussi kutsuu kutsuu meitä säröläisrunoilijoita Kotkankadu Albertiin aivan tuota pikaa ja kiirettä pitää. Hieman jännittää mitä tämäniltaisesta tilaisuudesta tulee… Harvoin olen ollut runotilaisuudessa, jossa näin vähäisin esivalmisteluin näin moni runoilija hyppää samaan junaan… Järjestäjät saati esiintyjät eivät ole palaveroineet keskenään paljoa ollenkaan, esiintyjät eivät tiedä esiintymisvuoroaan etukäteen jne… Eikä ainakaan Porvoon lehdistössä […]

Kirjoittajapiiriläisten näkyjä tyhjässä huoneessa

Mark Mallon: Tänään perjantaina saan kunnian olla taas Porvoon kansalaisopiston kritiikkipiirin ohjaajana. Opetustyö on aikamoista nautintoa, kaiketi siksi, että ihmistajunnan manipulointi on mielipuhaani. Puolet nautinnosta syntyy etukäteisvalmistelun yhteydessä, kun baarissa tai kahvilassa ideoin harjoitustehtäviä, apuvälineinä kynä, ruutuvihko ja kahvi (olut ja tupakka -yhdistelmästä olen lainsäädännöllisistä syistä joutunut valitettavasti luopumaan). Tämänkertainen tehtävä on hieman jalostettu versio […]

Särö etsii sihteeriä ja markkinointi-ihmistä

särötiedote: Hei, juuri sinä siinä! Tiesitkö, että Särö etsii pikaisesti kulttuuri- ja kirjallisuushenkistä ihmistä, joka voisi tukityöllistämis- tai vastaavin toimenpitein työskennellä tai harjoitella työskentelyä sihteerinä ja jopa ilmoitusmyyjänä? Niin juuri. Tarvitsemme henkilöä hoitamaan juoksevia ja seisovia asioita, ja myyntiä. Tarjoamme: näköalan Vanhan Porvoon ylle, akvaariossa elävien kalojen suloista seuraa, ja lystikkäitä ihmismäisiä työkavereita. Toimistomme alakerrassa […]

Uutta säröläistuotantoa: Moottorit!

särötiedote: Tuukka Hämäläisen esikoisteos Moottorit on ilmestynyt! Leevi Lehdon ntamo-kustannus  julkaisi äskettäin kotkalais-helsinkiläisen Tuukka Hämäläisen esikoisrunoteoksen. Moottorit on omaperäinen ja pohdiskeleva kuvaus kaukaisesta tulevaisuudesta, jossa vapaa yhteiskunta on romahtanut ekokatastrofien ja sotien seurauksena. Moniäänisten ja proosallisten runojen avulla teos kertoo arvoituksellisen tarinan, joka kasvaa itseään suuremmaksi kokonaisuudeksi. Moottorit on yhdistelmä suomalaista nykyrunoutta ja tieteiskirjallisuuden eli […]

Lumipuvussa

Maija Väisänen: Taas vaihtui vuosi. Vaikka eilinen päivä oli samanlainen kuin tämä päivä. On lunta. On pakkasta. Ollaan suomalaisia. Joku on kuollut, ja joku syntynyt. Ehkä joku on tehnyt lupauksia, joku jättänyt kokonaan lupaamatta. Näin vuodenvaihteessa on hyvä miettiä elämää, mitä on kokenut ja tuntenut. Ottaa opikseen ja jatkaa matkaa parempana ihmisenä. Muistella ja kiittää […]

Akatemiassa hiottiin sanaa

Anne Leinonen: Siitä on varmaan pari tai kolme vuotta, kun Mark Mallon otti minuun yhteyttä Särö-lehden tiimoilta kysyäkseen kontakteja Mikkelin seudulta. Itäinen Uusimaa kun on hyvin laaja käsite, ja kattaa laveasti ajateltuna puolet Savostakin. Mistä lienee Mark oivaltanut, että minulle voi soittaa? Tuosta puhelinsoitosta alkoi hyvin hedelmällinen yhteistyö, joka kulminoitui Särö-akatemiassa. Täytyy olla markmaisella tavalla […]

Matti Mäkelän kritiikkiteesejä. Pieni luettelo teilauksista. Entä miksi kritiikki ei tapa?

Mark Mallon: Särön tekstihautomon (2008–2009) loppuhuipennuksen viimeinen yleisöluennoitsija oli kirjailija-kriitikko Matti Mäkelä, joka Porvoon kansalaisopistossa viime lauantaina  luennoi ja keskustelutti yleisöä kirjallisuuskriitikon työstä. Mäkelä ei yrittänyt opettaa kritiikin kirjoittamista, vaan valmensi kirjailijaehdokkaita vastaanottamaan ja tulkitsemaan, tai oikeastaan sietämään kritiikkejä. Kritiikin sulattamista edesauttanee kriitikon toimintatavan tunteminen. Tässä tiivistetysti luennon sisältöä: 1.) Kritiikin olemus koostuu kaikessa yksinkertaisuudessaan […]

Matti Mäkelä ruotii Porvoossa kriitikon ja kirjailijan suhdetta

Särö-akatemia esittää Matti Mäkelä: ”Kirjailija, miksi pelätä kriitikkoa?” Avoin luento ja keskustelutilaisuus Porvoon kansalaisiopistossa la 10.10.2009 klo 13.30-15.30 Särö-akatemia ja Porvoon kansalaisopisto tarjoavat tulevana lauantaina avoimen yleisötilaisuuden kirjallisuusihmisille, jotka ovat kiinnostuneita kriitikon näkökulmasta kirjailijan työhön. Kirjailija-kriitikko Matti Mäkelä ruotii keskustelupainotteisessa tilaisuudessa seuraavia kysymyksiä: onko kritiikki nykyään pikemmin uutisointia kuin analysointia? Onko teilaava ilkeilykritiikki vähentynyt, ja […]

Havaintoja kirjoittajaohjaajauralta: Kyllä kirjoittajakoulutus kannattaa. Opiskelijat nuorentuneet. Runous vaihtunut proosaan.

Porvoon kansalaisopiston syyslukukauden luovan kirjoittamisen ryhmän ja kritiikkipiirin ensimmäiset opetusviikonloput ovat takanapäin! Kritiikkipiirin parivaljakkotyöskentely (Mark Mallon — Tiina Raevaara) näyttää toimivan hyvin. Mallon vastaa kaoottisuuden kehittämisestä, Raevaara paljastaa novellien ja muiden todellisuuksien rakenteet systemaattisesti. Kirjoittajan on näet hyvä tietää, miten mikäkin osanen novellissa toimii lukijan psyykkisissä vastaanottoelimissä. Luovan kirjoittamisen ryhmän, siis alkeisryhmän, ohjaamisesta vastaa yksinään […]