Särön päätoimittajan, runoilija Mark Mallonin Antiplan-runokirjaan pohjautuva musiikki-runoteos Antiplan LIVE esitetään Porvoon Kulttuurilaivalla lauantaina 21.9.2024 klo 20. Elektronisen ja akustisen äänimaiseman lavalle luovat media-alan säveltäjä ja äänisuunnittelija Viljami Mehto sekä saksalainen kansanmuusikko, puuhuiluja soittava Sanne Tschirpke.
Kategoria: Musiikki
Populaarimusiikki ei pysty enää luomaan uusia, laajoja vastakulttuurin muotoja, vaan pikemminkin ”swiftieiden” kaltaisia yksittäisiin idoleihin leimautuvia faniyhteisöjä. Legendaarinen Oasis antoi aikoinaan lupauksen rockin kyvystä uudistaa kulttuuria. Yhtyeen paluu on silti yksi nostalgiatrippi muiden joukossa, kirjoittaa esseisti, suomentaja Tuukka Sandström.
CMX:n keulakuvan A.W. Yrjänän tuore Heliografi-soololevy kuulostaa fanin korviin aivan erilaiselta kuin Helsingin Sanomien ammattikriitikon – miksi? Kirjailija, säveltäjä Markus Niemi syväluotaa esseessään kriitikon valtaa ja kritiikin tehtävää.
Länsimaisten suurmiesten ilmeisistä synneistä huolimatta meidän on muistettava arvostaa Euroopan poikkeuksellista taiteellista ja filosofista kulttuuriperintöä, jonka jälkeläisiä olemme, kirjoittaa suomentaja, kirjailija ja kirjallisuudentutkija Tero Tähtinen.
Suomalaisen popin ja rockin soundi otti sähköisen askeleen, kun Esa Kotilainen astui Saksan laivasta Suomen kamaralle 1970-luvun alussa sylissään kannettava syntetisaattori, Minimoog. Kotilainen menehtyi marraskuussa 2023. Särön haastattelussa vuonna 2014 hän kertoi uransa varrella sattuneista kommervenkeistä ja suhteestaan koneisiin.
Surrealistista runoutta, muistelmia 1940-luvulta ja puuhuilumusiikkia elektronisessa äänimaisemassa. Porvoolaiset muusikot Viljami Mehto ja Sanne Tschirpke tuovat Mark Mallonin tuoreen Antiplan-runoteoksen yleisön kuultavaksi perjantaina 16.6.
Kääntäjä Liisa Laakso-Tammisto vieraili Särön Oder-residenssissä joulun alla 2022. Läheisessä konserttisalissa esitetty Bachin jouluoratorio näytti hänelle uudenlaisen, maanläheisen ja inhimillisen Neitsyt Marian.
Kuinka musiikkia käytetään, ja milloin musiikista saa eniten mielihyvää, kysyy Tommi Uschanov esseekokoelmassaan, jonka aikajänne ulottuu 1700-luvulta nykypäivään.
Säveltäjän työssä yhdistyvät tiukan looginen ajattelu, vapaana lentävä mielikuvitus sekä alkukantainen, kehollinen tunne-energia. Auli Särkiö haastatteli kahta säveltäjää, Minna Leinosta ja Juha T. Koskista, säveltämisen tieteellisyydestä, ongelmanratkaisusta ja intuitiivisuudesta.
Särö 29 etenee kohti valmistumistaan. Vuodenvaihteessa ilmestyvässä Särössä muun muassa analysoidaan taiteilijoiden työprosesseja. Mariska kertoo, että sanoittaminen on matematiikan ja intuition yhteisprosessi. Nykyklassisen musiikin säveltäjät Minna Leinonen ja Juha T. Koskinen selvittävät sävellyksen syntyä: taiteen tekeminen on alkemistinen prosessi. Antiikintutkija Arto Kivimäki kertoo kirjallisuudenlajeista, jotka ovat hävinneet historian uumeniin. Lehden kauneimpana helmenä loistaa venäläisen klassikkorunoilijan […]