Etusivulle
0,00 €
Kirjallisuuspalkintojen raadit työskentelevät suljettujen ovien takana. Raatien valitsemat palkintoehdokkaat ja voittajat herättävät aika ajoin kiivaita keskusteluja sekä mediassa että lukijoiden keskuudessa. Mitä kirjallisuusraadeissa tapahtuu, ja miten niiden valintoihin tulisi suhtautua?
Kritiikin piirissä self-helpiä ei huomata juuri lainkaan, vaikka sen lonkerot ulottuvat joka puolelle kirjallisuuden kentällä. Kriittinen, suppea katsaus vuoden 2020 itseavun kirjoon paljastaa, että uusi kirjallisuuslajihybridi on syntynyt, kirjoittaa kriitikko Vesa Rantama.
”Jotta elämällä voi olla rytmi, on siinä oltava toistoa. Jotta elämässä olisi jatkuvuutta, on niin ihmisen kuin ympärillä sykkivän maailmankin toistuttava, alettava aina uudelleen”, kirjoittaa Jukka Laajarinne.
Hyvänkin puolella oleva yhteiskunnallinen liikehdintä voi vaarantaa taiteenvapauden, esittää kirjailija Marko Hautala. ”Koska kulttuuripiirit ovat mielellään sorretun asialla, niillä on heikko vastustuskyky täysin suhteellisuudentajuttomillekin vaatimuksille.”
Kirjailija Elina Sana työskenteli Särön Oder-residenssissä helmikuussa 2020 WSOY:n kirjallisuussäätiön tuella tutkimassa holokaustin merkitystä ja rasismin nousua nyky-Saksassa ja Euroopassa. Frankfurt an der Oderin kompastuskivet, juutalainen hautausmaa ja rakennusten seiniin kirjoitetut kannanotot pakottavat kuuntelemaan historiaa ja ottamaan siitä opiksi. (Kuvat kirjoittajan.)
Kun Puolan oikeistokonservatiivinen hallitus sortaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, se horjuttaa samalla demokratian peruspilareita. Maan viimeaikaiset ihmisoikeusloukkaukset kiinnostavat suomalaisia tiedotusvälineitä yllättävän vähän, vaikka nykyisellä kehityksellä voi olla seurauksia muillekin kuin vähemmistöille. Kaikessa hiljaisuudessa suureksi talousmaaksi kasvaneen Puolan toivo on liberaalissa nuorisossa. (Kuvitus: Sanna Saastamoinen.) * ”Homot ja lesbot eivät ole tasaveroisia muiden ihmisten kanssa. Meidän pitää […]
Luonnossa esiintyvien loisten ja mikrobien tavat vaikuttaa isäntäeläimensä käyttäytymiseen ylittävät mielikuvituksellisuudessaan hurjimmatkin kauhuelokuvat, kirjoittaa Jukka Laajarinne.
Anaïs Nin uskoutuu kuuluisissa päiväkirjoissaan lukijalle kuin terapeutille, ja terapeutilleen kuin rakastajalleen. Mikä on Ninin päiväkirjojen perimmäinen motiivi, jos todelliset elämäntapahtumatkin kirjoitetaan palvelemaan fiktion päämääriä, kysyy psykologian tohtori Heidi Toivonen. (Kuvitus: Sanna Saastamoinen.) * [dropcap]K[/dropcap]un luin Anaïs Ninin päiväkirjaa vuosilta 1931–1934, kirjoitin omaan päiväkirjaani: ”Ensin häneen rakastuu, häntä pitää kiehtovana. Tuntee olonsa erityiseksi saadessaan olla […]
Kirjojen lukijat ja elokuvien katsojat joutuvat vaikeiden kysymysten eteen, kun teoksen luonut taiteilija paljastuu syylliseksi moraalittomiin tekoihin. Yksi keino sisäisen ristiriidan ratkaisemiseen on muuttaa taiteilijoille asettamiamme odotuksia. (Kuvitus: Sanna Saastamoinen.)
Saksalaisessa luonnonfilosofiassa tiedon lähteinä toimivat Raamattu, luonto ja ihminen itse. Paracelsus, Jakob Böhme ja muut ajan filosofit ammensivat näistä kolmesta ”kirjasta” löytääkseen tietoa muun muassa maailman synnystä, kasvien hyötykäytöstä ja oikeanlaisesta elämäntavasta. Kaiken olemassaolevan alustana toimii äidillinen prinsiippi eli matriisi.
Essee on julkaistu ensi kerran Särön numerossa Henki ja hurmos (nro 38–39).